Taustaa Retkeilijöistä

Olavin Retkeilijöiden toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, jossa työntekijöille ei makseta palkkaa. Vuosittain suurimpia talkootyön näytteitä ovat talvisin järjestettävä Olavinhiihto, Tervastuvan latukahvilan ylläpito, latuverkoston ylläpito sekä lukuisat yksittäiset päivä- ja viikonlopputapahtumat. Tervastuvan rakentaminen on ollut oman aikansa suuri ponnistus, joka on vaatinut tuhansia talkootyötunteja. Viime vuosilta muistoissa on Tervastuvan uuden saunan rakentaminen, jonka ansiosta Tervastuvasta on saatu entistäkin viehättävämpi ja toimivampi paikka Saimaan rannalle.

Yllämainitut asiat ovat vain pieni osa Olavin Retkeilijöiden toimintaa. Taustalla toimii toimikuntia, jotka kehittävät erilaisia tapahtumia jäsenistön toiveita kuunnellen. Tästä oivana esimerkkinä on kesällä 2018 aloittanut polkujuoksu, joka on liikuttanut aamuvirkkuja Suomen kauniissa maastossa rennolla fiiliksellä. Toinen merkittävä tulokas on maastopyöräily, joka liikuttaa viikottain ohjatusti lukuisia pyöräilijöitä. Samalla tämä innokas ryhmä on ottanut vastuuta Pihlajaniemen ulkoilureittien ylläpidosta.

Harva paikkakuntalainen kuitenkaan tietää, että esim. Pullinlahdelta ja Pihlajaniemeltä Tervastuvalle johtavaa latu- ja ulkoiluverkostoa kunnostetaan puhtaasti talkoohengessä. Tai, että Tervastuvalla työskentelevät henkilöt toimivat talkoilla. Monelle lienee yllätys, että Tervastuvalla ei ole sähköjä ja siellä käytettävä juomavesi tuodaan kanistereissa asiakkaille tarjottavaksi.

Kaikesta huolimatta talkoolaisia on löytynyt ja toimintaa on voitu kehittää askel askeleelta kohti nykypäivän vaatimuksia. Rahaa tähän kaikkeen on käytössä rajallisesti, joten suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat tukeneet toimintaa käydessään Tervastuvan latukahvilassa ja sitä kautta auttaneet uusien projektien eteenpäin viemistä.

Tiesitkö, että...?

...Tervastupa oli talvella 2018-2018 avoinna 12 viikonloppua sekä kaksi täyttä hiihtolomaviikkoa vähintään viisi tuntia päivässä? Tupa oli avoinna yli 30 päivänä ja "työvuorossa" työskenteli vähintään kaksi henkilöä.

...Olavinhiihtopäivän tapahtumaan käytetään vuosittain yli 100 talkootyötuntia?

...Tervastuvalla ja laavuilla poltettavat puut tehdään talkootyönä ulkoilijoiden vapaaseen käyttöön?

Kuinka voin auttaa Olavin Retkeilijöitä?

Kaikki tämä talkootyö vaatii kuitenkin rahaa ja sitä käytetään Tervastuvan ylläpitoon sekä Pihlajaniemen ulkoilureitistöjen kunnostukseen. Meillä jokaisella on mahdollisuus tukea Olavin Retkeilijöitä käyttämällä Tervastuvan palveluja hyväksi ja osallistumalla lukuisiin talkoisiin, esim. ulkoilukahvilan ylläpitäjänä.