Sää suosi Olavinhiihtoa
25.2.2019
![](https://bin.yhdistysavain.fi/1598458/cp76qEH1dcYQKLVcb8pO0UcuV1@1000=3n1XlhAMgD/OH%202019%20mono.jpg)
Uutta tulemista tekevä Olavinhiihto hiihdettiin aurinkoisessä kevätsäässä Pullinlahden ja Tervastuvan välimaastossa. Viikolla kiristynyt pakkanen ja lauantaiaamuna tullut lumi pelastivat järjestäjät sydämentykytyksiltä, Pullinlahti sai kuin saikin lumipeitteen ja lumiset ladut.
Viime vuodet Olavinhiihdon osallistujamäärän ollessa laskussa, teki Olavin Retkeilijöiden hallitus rohkean kokeilun siirtäessä hiihdon ilmoittautumispisteen Aholahden hiihtokeskukselta ABC-liikenneasemalle. Pullinlahti on jo vuosikausia ollut yksi kaupungin vilkkaimmista liikuntakeskuksista ja täältä odotettiin saatavaksi lisää hiihtäjiä Olavinhiihtoon.
Latumestarien arvokas työ palkittiin, kun jo ensimmäinen tunti näytti, että tänä vuonna tulisi edellisvuotta enemmän hiihtäjiä. ABC:ltä lähti matkaan 32 reipasta hiihtäjää ja Tervastuvalta puolestaan toistakymmentä urhoollista.
Tervastupa toimi hiihdon tukikohtana ja tunnelma hiihtäjien keskuudessa oli iloisen rempseä. Mikä ilahduttavinta, mukaan oli lähtenyt myös nuori herra, jolle Olavinhiihto tuntuu olevan vuoden yksi kohokohdista. Näin hiihdon tulevaisuus lienee turvattu seuraavillekin vuosille.
Aikaa hiihtäjille ei otettu, mutta kaikki reippaat saapuivat reilusti ennen viimeistä ilmoittautumisaikaa ja ahkerimmat keräsivät kilometrejä päivän aikana miesten kuninkuusmatkan verran. Hieno suoritus!
Ensi vuonna on juhlavuosi, 60. Olavinhiiihto ja sitä varten saa antaa ideoita kaikkia Olavin Retkeilijöiden kanavia pitkin.